Sofi Oksasen "Puhdistuksesta"

Sofi Oksasen kirja "Puhdistus" oli minulle pettymys. Ehkä olen tullut kaunokirjallisuuden suhteen liian kriittiseksi... Mutta minusta kirja antaa liian dramaattisen, muutamassa yksityisasiassa jopa väärän kuvan Viron elämästä neuvosto-aikana. Kirjailija käyttää taitavasti hyväkseen romanttisen kirjallisuuden keinoja ja konsteja, kirjottaen romaanin, jossa poliittinen kauhutarina on itse asiassa kohtalokkaan rakkaustarinan palveluksessa, antaen sille värikkään taustan ja lisää traagisuutta . Oksanen uudelleenkirjoittaa antiikista tutun arketyyppisen tarinan. Päähenkilö Adele on tavallaan nykyajan Medea ja idea rakkauden tuhoisasta voimasta, surmaavasta Eroksestakin on peräisin siitä. Paralleelit Aino Kallaksen kanssa ansaitsisivat tutkijan työtä. Kuten mainitsin, on yksityiskohtia, jotka Virossa asuneelle tuntuvat selvästi outoina, liioiteltuina. Uskallan väittää, että yhden päähenkilön Martinin kaltaisia fanaattisia kommunisteja oli Virossa hyvin vähän, suuri osa puolueen jäsenistä ei taistellut jouluja vastaan, useimmilla oli jopa kotona joulukuusi, vaikka virallisesti jouluista ei puhuttu ja koulunopettaja, joka vei oppilaansa joulukirkkoon katselemaan, mitä merkitsee jumalanpalvelus, sai potkut. Mutta ideologia ei ollut meillä koskaan näin tärkeä ja aitoja kiihko-kommunisteja oli vain kourallinen. Elämämme oli silti paljon enemmän kuin vain kauhutarina, elämä neuvosto-Virossakin oli elämä. Eihän äskein itsenäistynyt Virokaan ollut täysin villi länsi, jossa pimpit voisivat vapaasti saalistaa ja surmata uhreitaan. Yhteenvetona: taitavasti kirjoitettu action-romaani, jossa on rakkausta, kidutusta, jännitystä, raakaa seksiä, takaanajoa, neljä ruumista ja happy end. Haluaisin kiistelemättä lahjakkaalta kirjailijalta enemmän huomiota elämän monenlaisiin ulottuvuuksiin.