Kirjailija ja kieli

Uuden kielilain esitys, oikeammin vasta kaava on synnyttänyt paljon vastustusta Virossa, mutta hämmästystä Suomessa. Minua on kaksi kerta haastateltu, kerran Yleisradion puolesta, kerran Suomen Kuvalehdestä. Suomalaiset eivät ymmärrä, miksi pitäisi puolustaa kieltämme lain keinoilla. Vielä enemmän hämmästystä on synnyttänyt meidän kustantamojen toimittajien tapa "korjata", muuttaa kirjailijan kielenkäyttöä. He eivät pysty kuvittelemaan, että Suomessa toimittaja muuttaisi esimerkiksi Hannu Mäkelän tai Antti Tuurin kieltä. Taas yksi ero Suomen ja Viron välillä. Suomessa kieli on todella kansan kieli, kielenkäyttö on demokraattinen, presidentti Halonenkin käyttää tavallista puhekieltä, sanoen "mä oon kirjottanu". Meillä kielenkäyttö on sensuroitu, kielestä pidetään huolta auktoritaarisin keinoin, on jopa olemassa kielipoliisi (keeleinspektsioon). Jos sanon, että meillä toimii kielisensuuri, toistan vain, mitä on sanonut aikoinaan tunnettu virolaissyntyinen kielitieteilija Valter Tauli, joka totesi, että ennen sota Virossa oli kielisensuuri. Suhtautuminen kieleen, neuroottinen ponnistus sen "puhtauden" hoitamiseksi on merkki jonkinlaisesta häiriöstä, pelosta virolaisessa psyykessä. Virolainen pikkuporvari taistelee kaikkea luonnollista, villiä vastaan, se tulee ilmi myös meidän puutarha- ja puistokulttuurissa, joka erottuu suomalaisesta. Meillä haluaa poliisi poistaa puistoista pensaat, koska niiden varjossa piileskelevät "asosiaalit", pensaat suosivat rikollisuutta. Näin olen kirjoitellut paljon kahdesta asiasta -- kielestä ja puistoista, puolustaen luonnonomaisuutta, villiyttä. Välillä muistaen poismenneen virolais-ruotsalaisen runoilijan Ivar Grünthalin rivejä:
... och dvärgar läser lagen
för dig, mitt hemlands vackra vilda sprak.